SKAMPAVOIN KANNELLA

1. Venäläisen kaleerilaivaston tavoitteet

Otsikko viittaa venäläisten merisotaretkeen Merenkurkun alueelle syksyllä 1714 - erääseen vähemmän huomioituun sotaretkeen suomalaisessa merihistoriassa Suuren Pohjansodan aikaan. Artikkelin teksti perustuu siihen materiaaliin jonka merihistoriallinen yhdistys Bothnia Navalis ja Pietarsaaren kaupunginmuseo ovat keränneet 17-vuotisen tutkimustyön aikana Närpiön ja Maksamaan merialueilla, joilta on tuotu päivänvaloon aina 1800-luvulta asti pienempiä ja suurempia löytöjä tästä venäläisestä ponnistuksesta.  Sotaretki oli osa venäläistä etenemistä pitkin Suomenlahtea Hangon ja Ahvenanmaan kautta Pohjanmaalle ja edelleen Västerbotteniin. 27 heinäkuuta 1714 kohtasivat ruotsalainen laivastoyksikkö schoutbynacht (kontra-amiraali) Nils Ehrenskiöldin johtamana ja venäläinen kaleerilaivasto tsaari Pietari Suuren johtamana Hankoniemen edustalla. Meritaistelussa juurimuodostettu venäläinen laivasto saavutti ensimmäisen voittonsa ja tämän muistoksi ovat venäläiset ja neuvostoliittolaiset laivastot pitäneet tapana antaa jollekin isommista linjalaivoista nimeksi "Gangut" (r. Hangöudd).

1. Kaleerilaivasto etenee pitkin Pohjanmaan rannikkoa Vaasaan ja lähettää sieltä aluksia Ruotsin puolelle ja edelleen pitkin Ruotsin rannikkoa eteläänpäin tiedustellakseen meriväylän ja kaapatakseen luotseja.

 
2. Laivaston pääosa jatkaa Vaasasta Kokkolaan etsiäkseen ja tuhotakseen kenraali Armfeltin joukkoja ja mikäli tämä osoittautuu mahdottomaksi, tuhoaa laivasto yhteistyössä maajoukkojen kanssa Pohjanmaan rannikon 40 kilometrin leveydeltä vaikeuttaakseen mahdollisia ruotsalaisia maihinnousuja.

 
3. Näiden operaatioiden aikana siirretään ammusvarastot ja kenttäsairaala Helsingistä Turkuun missä myös pääesikunta talvehtii.

 
4. Kaleerilaivasto etsii itselleen talvileirin sellaiselta paikkakunnalta missä jääolot ovat niin edullisia, että aikaiset operaatiot ovat mahdollisia. Talvileiri on linnoitettava.

2. Sotaretken kulku

Vaasassa laivasto päätettiin jakaa kahteen divisioonaan. Amiraali Apraxinin pääjoukon päämäärä oli soutaa ja purjehtia Uuteenkaarlepyyhyn sen jälkeen kun tiedustelujoukot ilmoittivat, että Armfeltin joukot olisivat siellä. Divisioona lähti matkalle 11. syyskuuta. Kun kohde saavutettiin havaittiin, että Armfeltin ratsuväki oli jättänyt Uudenkaarlepyyn ja venäläisten saamien tietojen mukaan oli Armfelt jo Raahessa, samaan aikaan kun Brucen ratsuväki vasta nyt lähestyi Vaasaa.

Lähestyvän talven, nälän ja myrskyjen vuoksi Apraxin näki viisaaksi palata takaisin talvileiriin. Paluuretki aloitettiin 18. syyskuuta. Divisioonan oli pakko olla tuulensuojassa kaksi päivää "Vargo":ssa (Vargö), kolme päivää "Schelmker":ssä (Skälmskär), kymmenen päivää "Rebso":ssa (Räfsö eli Reposaari) ja kaksi päivää Lavskärissä. Lyhyellä matkalla Vargöstä Kristiinankaupunkiin menetti divisioona neljä skampavoita myrskyssä.

"Myrskyssä menetettyjen miesten lukumäärä oli tosiasiassa suurempi kuin verisessä taistelussa Hankoniemen edustalla", kertoo Myschlajevski. Divisioona tuli Raumaan 28. syyskuuta, muutama päivä myöhemmin Uuteenkaupunkiin menetettyään taas kaksi alusta.

Kenraalimajuri Golowinin erityisjoukko, joka käsitti yhdeksän skampavoita sekä määrittelemättömän määrän pienempiä aluksia ja kaapattuja skuutteja, aloitti ohjeiden mukaan 11. syyskuuta tiedustelutehtävänsä Merenkurkun yli Uumajaan. Golowin kirjoitti raporttiinsa, että vaikeudet alkoivat jo Mikkelinsaarilla. Jotkut hänen aluksistaan saivat pohjakosketuksen koska hän ei ollut onnistunut kaappaamaan luotseja. Pian Mikkelinsaarten jälkeen hän tosin saavutti joitakin ruotsalaisia aluksia, joita hän kutsui karbuseiksi (skuutteja).

Holmön luona Uumajan edustalla hän otti seitsemän sotavankia, jotka kertoivat, että kenraali Ramsen (kenraalimajuri ja maaherra Ramsay) joukot olivat Uumajassa. Samaan aikaan Golowinin joukot kaappasivat kolme ruotsalaista skuuttia joista yksi poltettiin ja kaksi siirrettiin hänen laivastoonsa. Golowin astui maihin ja hyökkäsi muodostelmassa Ramsayn 800 miehisen joukon kimppuun joka pakeni heitettyään aseensa ja varusteensa. Kaapatut ruotsalaiset alukset olivat liian raskaasti kuormattuja minkä vuoksi niiden lasti siirrettiin Golowinin aluksiin ja skuutit poltettiin.

Peruskirjat kertovat, että Uumaja poltettiin sotaretken aikana. Golowin toteaa, että kaupunki paloi, "mutta sitä ei voi milloinkaan selvittää tehtiinkö se meidän vai heidän toimesta". Koska tiedetään, että pohjalaiset puukaupungit olivat erittäin palonarkoja, sisältää hänen lausuntonsa todennäköisesti ainakin hitusen totuutta.

Skampavoiden penkeillä raataneille miehille tuli paluumatkasta Vaasaan tragedia niin kuin Myschlajevski yksityiskohtaisesti kuvasi jo vuonna 1896. Suomen historiassa, puhumattakaan merihistoriassa, ei olla juurikaan kiinnitetty huomiota - jos ollenkaan - Apraxinin ja Golowinin syyssotaretkeen. Vaikka menetykset olivat huomattavasti suuremmat kuin Hankoniemen edustalla käydyssä meritaistelussa, arvostivat venäläiset sotaretken erittäin korkealle. "Ensimmäistä kertaa näytimme ruotsalaisille vaarallisuutemme". Golowinin osasto purjehti ankarassa myrskyssä Uumajasta viisi meripeninkulmaa "Golmia":an (Holmön), seitsemän meripeninkulmaa avointa merta "Evse":en ja sieltä yhden meripeninkulman "Vestervo":on (Västerö) missä neljä skampavoita haaksirikkoutui. Tämän jälkeen ilmoitetaan Golowinin kuvauksessa Raippaluotoon asti joukko tunnistamattomia paikannimiä: "Mym-som", "Gamon-mym-som", "Karpali" ja "Kul-Gerla" kunnes osasto saavutti Skutskärin Raippaluodossa ja sieltä edelleen Vestervikin ja Vaskiluodon kautta edelleen Vaasaan. Golowinin osasto oli Vaasassa 17.-20. syyskuuta.

Golowinin "Vestervo":n (Västerö) luona on useamman vuoden aikana harrastettu tutkimustoimintaa lähellä kalliota jonka nimi on Ryssberget. Ensin Pohjanmaan museo ja myöhemmin Pietarsaaren kaupunginmuseon valvonnassa. Ryssbergetissä on löydetty venäläisen kaleerilaivaston jäännöksiä. Ajoitetut venäläiset esinelöydöt ja ruotsalaisen sotasaaliin esiintyminen tuskin antaa aihetta epäilyille siitä etteikö kyseessä olisi Västerön lähistölle haaksirikkoutunut Golowinin osaston skampavoi. Vielä yksi Golowinin viidestä jäljelle jääneestä skampavoista tuhoutui Merikarvian kirkon lähistöllä. Golowinin matkalla eteläänpäin kohdattiin useita haaksirikkoutuneita skampavoita, jotka olivat kuuluneet Apraxinin osastoon.

Niin kuin tekstistä on ilmennyt aiheutti sotaretki suuria menetyksiä venäläisille. Kaikenkaikkiaan menetettiin 28 alusta mistä 16 oli skampavoita, 285 eri sotilasarvoista miestä, neljä pronssi- ja 25 rautakanuunaa sekä miesten henkilökohtaista omaisuutta. Merisotaretki oli kuitenkin venäläisten ensimmäinen sotaretki, joka ulottui varsinaiseen Ruotsiin. Joten toisinsanoen venäläiset pitivät sotaretkeä erittäin tuloksellisena ja suurten menetystensä arvoisena.

3. Kaleerilaivasto

Venäläiset käyttivät kaleerilaivastossaan erityyppisiä ja -kokoisia soudettavia aluksia. Suurin tyyppi oli kaleeri (toinen kuva), jonka miehistö, eräiden lähteiden mukaan, käsitti 500 miestä. Kaleeri oli kaksimastoinen alus, joka oli varustettu 16-25:lla airoparilla ja 2-20:llä pienikaliiperisella kanuunalla. Skampavoi (it. scampare i via), jota kutsuttiin myös puolikaleeriksi (ve. polugalära), oli kaksimastoinen alus, joka oli varustettu 12-16:lla airoparilla ja 1-2:lla pienikaliiperisella kanuunalla. Miehistö oli noin 150 miestä. Brigantiini oli 1-2 mastoinen nopeasti purjehdittava alus, jolla oli 12-15 airoparia ja 70:n miehen miehistö.

Rinnakkain käytettiin hevoskaleereja, joilla kuljetettiin hevosia laivaston maasotatehtäviin. "Strugg" (r. struss) oli yksimastoinen, vanhanaikainen tasapohjainen rahtialus, jolla oli pienikaliiperinen aseistus. Miehistönä oli 60-80 miestä. "Karbas" (r. karbass) oli yksimastoinen, keskikokoinen soudettava alus, jota käytettiin sotamateriaalin ja miehistön kuljetukseen. Miehistö käsitti 70 miestä. "Ostrovskaja lodka" oli pienempi soudettava alus, jota käytettiin maihinnousujoukkojen tarpeisiin. Lisäksi venäläiset kaappasivat sekä pohjalaisia saaristolaisaluksia. (v. stjärbot r. skärgårdsbåt). Venäläiset määrittivät saaristolaisveneen pieneksi yksimastoiseksi soudettavaksi purjealukseksi jolla oli 6-8 airoparia. Skuutit olivat vankemmin rakennettuja kuin kaleerit ja tämän vuoksi ne saattoivat kantaa 4-6 pienikaliiperista kanuunaa tai mahdollisesti nikhakoja. Venäläiset kaappasivat myös skuutteja miehistöineen joita kutsuttiin tappioluetteloissa ja sotasaalisalusten luetteloissa "siviileiksi". Kaapattuja miehistöjä käytettiin erityisesti "pilotteina" (luotseina). Luetteloissa mainitaan myös joitakin "eschalupe":ja (sluuppi), joiden alkuperä on tuntematon. Niitä käytettiin lähinnä tiedustelualuksina.

Pietari Suuren saaristolaivasto käsitti näinollen kirjavan kokoelman soutu- ja purjealuksia, joiden yleinen nimitys kaleeri on liian rajoittunut. Laivaston hyökkäysryhmityksen rivistöön kuului korkeintaan kaksi täyskaleeria kun taas loput olivat skampavoita. Koska laivaston tehtävä oli mm. tunnustella matalia saaristoreittejä vaikeissa olosuhteissa, oli täyskaleerit loppujen lopuksi jätetty etelään. Ryhmitykseen kuului lisäksi pienempiä brigantinneja, jotka toimivat tiedustelualusrivistöjen välissä. Erityisesti Golowinin tutkimusmatkalla Uumajaan oli rikas kokoelma erityyppisiä aluksi mikä ilmenee eräästä ruotsalaisesta samanaikaisesta kartasta, jolle eräs silminnäkijä oli luonnostellut lukemattoman määrän yksimastoisia pieniä soudettavia aluksia ja kaksimastoisia skuutteja isompien skampavoiden rinnalla.
 

17 vuoden tutkimusten aikana on toistaiseksi löydetty ainoastaan yksi skampavoi tai brigantiini. Runko on tosin niin tuhoutunut, että lähemmät yksityiskohdat koskien ulkonäköä ovat toistaiseksi jääneet tuntemattomiksi. Jäljelle jääneet osat kaarista ja kölistä eivät anna mahdollisuuksia kovinkaan pitkällemeneviin tulkintoihin. Myöhemmin skampavoi pidennettiin 31.7 metriin ja leveys 5.33 metriin. Skampavoin syväys vaihteli myös koon mukaan, mutta se oli suurimmillaan 1,4 m.

Termejä skampavoi ja brigantiini ei käytetty johdonmukaisesti lähteissä vaan välillä brigantiini mainitaan yleiseksi nimitykseksi sekä skampavoille ja brigantiinille. Brigantiini oli ainoastaan hieman pienempi kuin skampavoi. Sen tärkeimmät mitat olivat seuraavat: kannen pituus 67 jalkaa 8 tuumaa (15,34 m) ja leveys 9 jalkaa (2,97 m). Sekä skampavoi että brigantiini olivat alunperin suunniteltuja ja rakennettuja hollantilaisten mestareiden toimesta, huolimatta englantilaisen lähettilään C. Withworthin luonnehdinnasta "italialainen puolikaleeri".

Kronverkin laivanveistämöllä Pietari Paavalin linnoituksen lähistöllä rakennettiin vuonna 1703 kolmetoista brigantiinia. Pääasiallinen rakennuspaikka oli tähän aikaan Olonetin laivanveistämö. Alilaivanrakennusmestari F. S. Saltikov kirjoitti Pietari Suurelle 3.11.1703, että Lodeinij Pol´essa rakennettiin brigantiinin ja skampavoin mallikappaleita. Näiden mallien mukaan laivanrakennusmestari J. Kol kölinlaski vielä saman vuoden alkupuolella 12 skampavoita ja brigantiinia. Eräässä vuoden 1707 ukaasissaan Pietari Suuri muisteli, että brigantiineja oli rakennettu skampavoimenetelmällä. Hän viitannee niihin brigantiineihin, jotka rakennettiin vuosina 1703-04.

Laivanrakennusoppilas M. A. Tsherkasov johti erään skampavoin rakentamista. 1.2.1704 lähtien J. Kol kölinlaski Olonetin laivanveistämöllä vielä 24 brigantiinia. Maaliskuussa samana vuonna rakennettiin kolme brigantiinia, joita myöhemmin käytettiin mallina 34:lle brigantiinille Neva-joella.

Innokkaan laivanrakennuksen seurauksena, koska Venäjä oli saanut turvattua Nevan suun, oli valtakunnalla riittävän iskukykyinen soutu-purjealuslaivasto. Amiraali F. A. Golowin ilmoitti eräässä kirjeessä diplomaatti I. P. Patkullille, että Pietari Suuri saattoi lähettää 100 brigantiinia Itämerelle, kullakin 5 kanuunaa ja 50:n miehen merisotilasosasto. Jopa Golowin käytti tällöin yleistä nimitystä brigantiini erityyppisistä soudettavista purjealuksista. Bozis kirjoitti samaan aikaan, että kevääseen mennessä valmistuu 100 kaljuunaa, skampavoita ja brigantiinia. Marraskuussa 1704 mainitaan "rullissa" yhtäpitävästi, että Pietarissa oli 100 brigantiinia, skampavoita ja kaljuunaa.

Närpiön Finnvikenissä tutkittiin pohjalaista skuuttia, josta löytyi samanlaisia ammuksia kuin venäläisistä löydöistä. Voidaan olettaa, että skuutti kuului niihin aluksiin, jotka venäläiset kaappasivat. Dendokronologisessa tutkimuksessa ajoitettiin skuutin puuaineksen kaatoajankohta myöhäissyksylle 1709 tai vuoden 1710 alkuun. Rungon ajoitus viittaa näinollen Isonvihan alkuun. Iäkkäin tutkituista puuosista oli alkanut kasvamaan vuonna 1423.

Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta, paarlasti, nivoutuu huoleen aluksen vakaudesta. Pohjalle kaarien väliin oli ladottu tiili- ja kivikerros. Yksi säilyneistä kivistä oli muotoiltu niin, että se sopi täsmälleen kaarien väliin. Kaaret olivat hyvin massiivisia ajatellen aluksen mittoja: runsaat 6 tuumaa paksuja ja leveitä. Tähän asti konservoidut osat aluksesta osoittavat, että alus oli ollut erittäin kevyt ja kapea.

4. Kaleerilaivaston miehistö

Kapteeni, perämies, puuseppä, seppä sekä muutamia tykkimiehiä ja matruuseja. Pääasiallinen miehistö koostui merisotilaista, jalkaväestä sekä krenatööreistä.

Arkangelin, Galician, Pietarin, "Vätskin" ja Palagotin rykmentit olivat venäläisen kaleerilaivaston alaisuudessa ja miehistö toimi sekä soutajana että sotilaana.

Skampavoit ja brigantiinit taistelivat hyökkäysryhmityksissä, jotka muodostuivat kolmesta linjasta. Linjat pyrkivät lähikontaktiin eli ne yrittivät entraamaan vihollisalukset. Ensin laukaistiin keulan kanuunat, tämän jälkeen tehtiin rynnäkkö käsituliaseiden tukemana ja lopuksi taistelu jatkui vihollisaluksella teräasein, miekoin ja taistelukirvein.

Vuonna 1992 tutkittiin Tukholmassa Valtion historiallisessa museossa eräs Närpiössä tehty luurankolöytö. Kyseessä oli noin 19-25 vuotiaan voimakkasrakenteisen, 183 cm pitkän miehen luista ja pääkallosta.

Hammasrakenteista päätellen hän oli kärsinyt, paitsi kylmästä ja nälästä, myös ankarasta hammassärystä. Löytöalueella on jäljellä useita tutkimattomia hukkuneiden merisotilaiden jäänteitä. Univormujen nappirivistöt ja soljet antavat paljastavia signaaleja metallinilmaisimille siellä missä luurangot makaavat suin päin peittyneenä pohjamutakerrokseen.

5. Univormut

Venäläisen matruusin rekonstruoitu univormu.  Piirros: PKM - Pekka Toivanen.

Hollantilaisen sotamateriaalin rinnalla venäläinen laivasto omaksui jopa hollantilaisen sotalaivaston univormut. Matruusit käyttivät Suuren Pohjansodan lopussa lyhyttä ruiskaunokin sinistä univormutakkia, pitkiä leveälahkeisia housuja tai polvihousuja ja mustaa leveälieristä huopahattua. Eräässä kaiverruksessa vuodelta 1696 kuvataan Pietari Suuri pukeutuneena matruusin univormuun hollantilaisen kaleerin vieressä.  Jalkaväkirykmentin univormu oli todennäköisesti siihen aikaan käytetty pitkä vihreä justaucorps-tyyppinen takki, polvihousut ja kolmikulmainen hattu eli karbus. Kangasnäytteitä univormuista ei ole säilynyt, mutta sitävastoin suuria määriä messinkisolkia, kaksoiskotkakuvioisia tinanappeja jalkaväkiunivormuista sekä sileitä messinkinappeja matruusin univormusta. Löytöjen perusteella käytettiin samalla lestillä valmistettuja kenkiä tai saappaita, joiden etuosa oli suoraksi leikattu ja täten samoja sekä oikealle että vasemmalle jalalle. Henkilökohtaista varustusta kannettiin nahkaisessa tornister-tyyppisessä selkärepussa. Löytöjen joukossa on yksi erittäin hyvin säilynyt sellainen.  Useat löydetyt päällystakkien soljet osoittavat, että ainakin upseerit käyttivät päällystakkia. Univormuun kuului myös kiväärin- ja miekankannikkeita isoine molempien olkapäiden yli kulkevine remmeineen sekä joissakin tapauksissa iso kaksoiskotkakuvioitu tinasolki. Kannikkeet menivät ristiin sivuille samaan tapaan kuin karoliinien univormussa. Jalkaväellä on myös voinut olla soljella varustettu suolivyö.

6. Muonitus

Tämän vuoksi mukana oli sirppejä. Useat erilaiset puiset kädensijat ovat ilmeisesti kuuluneet sirppeihin joiden metalliosat ovat ruostuneet pois. Pienimmät kädensijat voivat mahdollisesti olla peräisin puukoista. Pohjanmaan autioittaminen oli väistämätöntä koska vilja-aittojen tyhjentäminen kuului sotaoperaatioon, Pietari Suuren käskyjen mukaisesti.

Närpiön löytöalueella on nostettu neljätoista käsijauhinkiveä, joita käytettiin viljan jauhatukseen. Joissakin kivissä on merkkejä siitä, että niitä olisi käytetty valettujen ja muodoltaan vielä varsin keskeneräisten lyijykuulien viimeistelyyn.

Närpiön Finnvikenissä sijaitsi kaikesta päätellen eräs kaleerilaivaston suojasatamista. Finnvikenissä on säilynyt pienellä alueella noin 50 ns. "ryssänuunia". Saaristolaivaston matalassakulkevat alukset ja ne reitit joita purjehdittiin, mahdollistivat ruuanlaiton rannalla. Kalastusvälineitä ei ole toistaiseksi tavattu.

7. Säilytysastiat ja ruokailuvälineet

Hiilipitoisesta valuraudasta valmistetut esineet ovat grafitoituneet. Esimerkiksi padat ovat säilyttäneet alkuperäisen muotonsa hauraana grafiittikuorena vaikka rauta on kokonaan ruostunut pois.

Kaleereilla oli merkittävä määrä kuparikattiloita kuten myös suurempia puisia säilytysastioita. Ryssbergetillä on löytynyt suuri lyijyhylsy messinkihanalla. Hana on kuulunut isoon puutynnyriin, jossa on säilytetty makeaa vettä tai olutta. Osa tinaesineistä on varustettu ruotsalaisten tinanvalajien leimoilla 1600-luvun lopusta. Voidaan siis olettaa, että tinaesineet ovat sotasaalista Uumajasta. Tinaesineiden joukossa on sarja erittäin hyvin säilyneitä lautasia kun taas tuopit ovat niin pahoin ajan hampaan vaurioittamia, että niiden alkuperän määrittäminen on vaikeaa. Neliskanttisia ja ovaaleja tinapulloja Närpiön ja Maksamaan löytömateriaalista on käytetty viinin ja viinan säilyttämiseen. Ryssbergetillä löydetyt hopeapikarit todistavat hilpeistä juomingeista.

Lusikat oli tavallisesti valmistettu puusta, mutta jopa messingistä ja löytöjen joukossa on jopa yksi kokoontaitettava hopeinen "kenttälusikka". Voirasiat ja nuuskarasiat oli valmistettu männystä pyyhkäisytekniikalla. Ovaaleja messingistä tai messinkiseoksesta valmistettuja barokkityylisiä metallirasioita on myös löytöjen joukossa. Pienet messinkiset tulusrasiat sisälsivät iskuraudan, pienen piikiven ja palan taulaa, joka tosin on murentunut. Yksinkertaiseen astiastoon kuului myös pieniä kimpitekniikalla valmistettuja nassakoita ja pyttyjä, joita käytettiin ilmeisesti viinan säilyttämiseen.

Rahtialusten kannella miehistö valmisti päivittäisen ateriansa keraamisissa kolmijalkaisissa pannuissa, mutta tämä ei ollut mahdollista soutuveneiden tungoksessa. Matalakulkuiset skampavoit ja brigantiinit suurine miehistöineet rantautuivat ruoanlaittoa varten.

8. Aseet ja ammukset

Musketeista on enää jäljellä ns. "Amsterdam-kylttejä". VOC eli hollantilainen Itäintian kauppakamari varusti muskettinsa tämänlaisilla kylteillä. Kyltit todistavat niistä vahvoista yhteyksistä joita Pietari Suuren laivastolla oli Hollantiin. Myös kaarevat pyökkiset ammuslaukut porattuine reikineen on valmistettu hollantilaisen mallin mukaan.

Kahden ratsuväkipistoolin puuosat ovat säilyneet hyvin.

9. Henkinen huolto

Löytömateriaalissa on useita esineitä, jotka liittyvät ortodoksiuskoon. Matkaikonit olivat henkilökohtaisia esineitä, joita oli kevyt kantaa mukanaan sotaretkellä. Näiden joukosta voidaan mainita eräs medajonginmuotoinen messinki-ikoni 1600-luvun lopusta tai 1700-luvun alusta. Ikonilla on kolme kuva-aihetta, joista ns. "Znamenie" eli Marian ennustus on parhaiten säilynyt. Kaksi muuta aihetta ovat ristiinnaulittu Kristus, Neitsyt Maria ja Maria Magdaleena sekä Johannes ja centurio Longinus. Ikonin tyyli on tyypillinen Andrei Rublevin koulukunnalle. Ryssbergetillä on otettu talteen kolme hyvinsäilynyttä ortodoksista ns. "kukkivaa ristiä".

10. Miesten henkilökohtainen omaisuus

Kesän 1992 sukellusten löytöjen joukossa on ns. Arlaud-taskukello. Sen on valmistanut geneveläinen kelloseppämestari Sebastian Arlaud, mutta kaupallisista syistä hän käytti Lontoota nimetessään valmistuspaikan. Pohjassa on kaunis muotokuva indigonsiniseen pukeutuneesta naisesta.

Siistiytymisvälineitä ei ole säilynyt paljoakaan: Joitakin pieniä kuparista ja sarvesta tinaheloituksin valmistettuja partakampoja. Puuarkku, joka on mahdollisesti kuulunut aluksen sepälle, oli täynnä pistoolien ja muskettien lukonosia, talttojen tai puukkojen kahvoja, solkia ja muita pikkuesineitä. Nahkapalje kuului todennäköisesti myös sepän varustukseen kun taas keraaminen mustesarvi on kuulunut kirjurille tai upseerille.

Osa löytömateriaalin esineistä on tulkittu sotasaaliiksi Uumajasta. Messinkiset kynttilänjalat sekä tunnistetut osat kirkkojen kattokruunuista. Jotkut esineistä on valmistettu Skultunan valimolla. Sitä, oliko kyseessä henkilökohtainen sotasaalis vai venäläisiin kirkkoihin ajatelluista esineistä, emme tuskin koskaan enää voi saada tietoa. Sama koskee kahta suorakaiteenmuotoista ikkunankarmia pienine lyijytettyine ikkunalasineen. Ne voivat epäilemättä olla peräisin skampavoin tai brigantiinin perärakennelmasta, mutta sen kevyt rakenne viittaa toiseen alkuperään.

11. Epilogi

Kun matalassakulkevat alukset huuhtoutuivat rannoille, ne menivät palasiksi myrskyjen ja jäiden liikkeiden vaikutuksesta. Maannousema nosti hylyt ylös niin, että puutavarasta tuli helpostisaatavaa. Paikalliset kalastajat ovat käyttäneet hylkypuuta polttopuina leirinuotioissaan. Nuotiopaikkojen tuhkasta tavataan usein naulakasoja, joiden mitat ovat samoja. Kaksi hylkyä, skuutti ja skampavoi tai mahdollisesti brigantiini, ovat erityisen arvokkaita koska ne on löydetty suojaista paikoista. Niiden tutkiminen tulee antamaan arvokkaita yksityiskohtia alusten rakenteista. Tämä koskee erityisesti skampavoita tai brigantiinia.

Paikallinen tarinankerronta koskien venäläistä merisotaretkeä vuodelta 1714 on voitu vahvistaa monin tavoin meriarkeologisten tutkimusten avulla. Kansanrunous kertoo uumajalaisesta Lars-nimisestä kappalaisesta, joka tultuaan sotavangiksi pantiin luotsaamaan venäläisiä kaleereja, tahallaan ohjasi alukset karille.

Löydöt vahvistavat osan saaristokuntien kansanperinteen runsaista tiedoista, jotka kerättiin talteen ja julkaistiin 1900-luvun alussa.

Aloitettu yhteistyö Pietarin Merihistoriallisen museon kanssa on antanut tärkeää kuva- ja kirjallisuusmateriaalia. Kaleereiden haaksirikkopaikoilla tehdyt löydöt vahvistavat lähdetiedot yksiselitteisesti. Merihistoriallinen tutkimus on valaissut useita ongelmia koskien laivaston etappeja, muonituksen ja ammushuollon luonnetta, muonanhankintaa ja -varastointia, pääasiallista aseistusta sekä jalkaväen merkittävää osaa alusten miehistössä. Miesten henkilökohtaiseen varustukseen ja omaisuuteen kuuluneet pienesineet antavat mielenkiintoisen lisän elämästä vaikeissa olosuhteissa venäläisen saaristolaivaston alusten kannella.