Bothnia Navalis r.y.

yhdistyssäännöt

Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus

§ 1  Yhdistyksen nimi on Bothnia Navalis r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. Yhdistyksen kielet ovat suomen- ja ruotsinkieli, pöytäkirjakieli on suomi.

§ 2  Yhdistyksen tarkoituksena on edistää merihistorian tutkimusta ja tuntemusta.

§ 3  Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
- avustaa Museovirastoa Pohjanlahden alueella merihistoriallisten kohteiden etsimisessä, tutkimisessa ja suojelussa Merihistorian toimiston ohjeiden mukaisesti ja sen johdolla,
- kehittää yhteistyötä toiminta-alueensa merihistoriallista toimintaa harrastavien yhteisöjen kanssa,
- järjestää jäsenistönsä ja yleisön merihistorian tuntemuksen lisäämiseksi kursseja, leirejä, esitelmiä, neuvottelu-, tutustumis- yms. tilaisuuksia,
- pyrkii parantamaan ja kehittämään meriarkeologian tutkimuksen menetelmiä ja välineitä.
Yhdistyksen tarkoituksena ei ole hyödyn tai muun välittömän tai välillisen taloudellisen edun, voiton tai muun ansion hankkiminen siihen osallisille.

Jäsenet

§ 4  Yhdistyksen jäseniksi pääsee jokainen yhdistyksen johtokunnan yhdistyksen syys- tai kevätkokoukselle esittämä kokouksen vähintään 2/3 äänten enemmistöllä hyväksymä henkilö. Kunniajäsenekseen yhdistys voi johtokunnan esityksestä yhdistyksen kokouksen päätöksellä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamisessa tai sen toiminnan tukemisessa.

§ 5  Jäsenen, joka rikkoo yhdistyksen sääntöjä tai tahallisesti toimii yhdistyksen tarkoitusperiaatteita vastaan tai syyllistyy hyvän tavan vastaiseen toimintaan, voi yhdistyksen kokous erottaa 2/3 äänten enemmistöllä.

§ 6  Jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta päättää yhdistyksen syyskokous. Kunniajäsen ei maksa jäsenmaksua.

Johtokunta ja toimikunnat

§ 7 Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen taloudenhoidosta sekä omaisuudesta huolehtii ja vastaa lainmukaisena hallituksena syyskokouksen valitsema johtokunta. Johtokuntaan kuuluu yhdeksi vuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi toimintavuodeksi valittuina kuusi (6) varsinaista jäsentä.

Ensimmäisellä kerralla eroaa varsinaisista jäsenistä puolet (1/2) arvan perusteella ja seuraavilla kerroilla vuoron mukaan. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja taloudenhoitajan, kuitenkin siten, että sihteeri ja taloudenhoitaja voidaan valita johtokunnan ulkopuolelta. Johtokunta kokoontuu puheenjohtajansa tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajansa kutsusta tarvittaessa tai jos puolet johtokunnan jäsenistä sitä kirjallisesti puheenjohtajalta vaatii. Johtokunta on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä vähintään kaksi sen jäsenistä on saapuvilla.

§ 8 Johtokunnan tehtävänä on erityisesti:
- panna täytäntöön yhdistyksen kokousten päätökset,
- johtaa, valvoa ja vastata yhdistyksen toiminnasta,
- pitää jäsenluetteloa,
- hoitaa yhdistyksen toimintaa,
- laatia ja esittää kevätkokoukselle vahvistettavaksi yhdistyksen vuosi- ja tilikertomus,
- laatia ja esittää syyskokoukselle hyväksyttäväksi seuraavan vuoden toiminta- sekä yleissuunnitelma seuraavien vuosien toimintaa varten,
- kutsua koolle yhdistyksen kokoukset sekä valmistella varsinaisille kokouksille esitettävät asiat,
- toimittaa tarpeelliset tiedot yhdistyksen jäsenille,
- päättää yhdistyksen ansiomerkkien esittämisestä,
- ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita yhdistyksen etu vaatii,
- luovuttaa tilit tilintarkastajille tarkistettavaksi vähintään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta,
- hoitaa muut esille tulevat asiat,
- nimetä avukseen tarpeellisiksi katsomansa toimikunnat valmistelemaan ja hoitamaan edellä mainittuja tehtäviä,
- esittää jäsenet yhdistyksen kokouksen hyväksyttäväksi.

§ 9 Yhdistyksen ja johtokunnan kokouksista on pidettävä pöytäkirjaa. Yhdistyksen ja johtokunnan pöytäkirjat tarkastavat tähän tehtävään valitut tarkastajat.

§ 10 Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.

§ 11 Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompi kumpi jonkun muun yhdistyksen toimihenkilön kanssa, jolle johtokunta on myöntänyt nimenkirjoittamisoikeuden. Yhdistyksen juoksevissa raha-asioissa on kuitenkin yhdistyksen taloudenhoitaja oikeutettu kirjoittamaan nimen yksin.

Yhdistyksen varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset

§ 12 Yhdistyksellä on vuosittain kaksi varsinaista kokousta:
- kevätkokous, joka pidetään tammi-helmikuussa ja
- syyskokous, joka pidetään loka-marraskuussa.

Yhdistyksen ylimääräisiä kokouksia pidetään jos johtokunta niin päättää tai jos vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii, jolloin kutsu on lähetettävä kolmen (3) viikon kuluessa siitä, kun vaatimus johtokunnalle on esitetty. Kutsu yhdistyksen kokouksiin toimitetaan jäsenille kirjallisena vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.

§ 13 Kokouksessa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä ellei näissä säännöissä ole jonkin asian ratkaisemisesta toisin määrätty. Vaalit toimitetaan suljetuin lipuin, mikäli joku äänioikeutetuista sitä vaatii. Äänestyksessä voittaa äänten mennessä tasan se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt. Vaaleissa tasatuloksen sattuessa ratkaisee arpa. Äänestyksessä on jokaisella jäsenmaksunsa maksaneella jäsenellä yksi ääni. Kunniajäsen on äänioikeutettu. Valtakirjaa ei äänestyksessä saa käyttää.

§ 14 Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri.
2. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi äänten laskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Todetaan äänioikeutettujen jäsenten läsnäolo.
5. Esitetään vuosikertomus, tilit ja tilintarkastuskertomus, vahvistetaan vuosikertomus ja tilinpäätös sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille tilivelvollisille.
6. Käsitellään johtokunnan esittämät muut asiat.
7. Käsitellään jäsenten esittämät muut asiat.

§ 15 Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri.
2. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi äänten laskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Todetaan äänioikeutettujen jäsenten läsnäolo.
5. Hyväksytään toimintasuunnitelma seuraavaa vuotta varten.
6. Hyväksytään talousarvio seuraavaa vuotta varten.
7. Päätetään seuraavan vuoden jäsenmaksusta, liittymismaksusta ja niiden maksamisajankohdasta.
8. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja, jota nimitetään myös yhdistyksen puheenjohtajaksi.
9. Valitaan johtokunnan muut varsinaiset jäsenet erovuorossa olevien tilalle ja varajäsenet.
10. Toimitetaan kahden tilintarkastajan ja heidän henkilökohtaisten varamiestensä vaalit.
11. Käsitellään johtokunnan ja jäsenten esittämät asiat.

Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

§ 16 Sääntöjen muutos- ja lisäysehdotukset on annettava kirjallisesti johtokunnalle, joka jättää asian yhdistyksen kahden perättäisen, vähintään kolmen viikon väliajoin pidettävän kokouksen ratkaistavaksi.

Sääntömuutoksen on kokouksessa saatava vähintäin 2/3 äänten enemmistö tullakseen hyväksytyksi.

Keskustelu sääntömuutoksesta suoritetaan ensimmäisessä kokouksessa. Jälkimmäisessä kokouksessa äänestetään ainoastaan esityksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

§ 17 Päätös yhdistyksen purkamisesta tehdään kahdessa perättäisessä vähintäin kolmen viikon väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa sillä tavalla ja samalla äänten enemmistöllä kuin edellisessä pykälässä määrätään.

Jos yhdistys purkaantuu, luovutetaan jäljelle jääneet varat sen jälkeen kun yhdistyksen laskut, velat, muut sitoumukset ja maksuvelvoitteet on suoritettu, -yhdistyksen tarkoitusperiaatetta lähellä olevaan tarkoitukseen.